Effision palvelut on 1.8.2020 alkaen Kanslerin Digimarkkinointi - Klikkaa ja lue lisää

Kirjanpitäjien asiakaskokemus eTasku

eTasku Solutions Oy on yrityksen nimeään kantavalla eTasku-sovelluksellaan edelläkävijä kirjanpitäjän ja yrittäjän välisen kuitti- ja matkalaskuliikenteen digitalisoimisessa. “Unohdu kuittirumba. Lopeta matkalaskusamba”, kuten he asian itse ilmaisevat. eTaskun järjestelmää käyttää jo yli 15 000 yritystä.

eTasku on ollut alansa pioneeri Suomessa. He aloittivat kahden henkilön start-uppina ja ovat nyt 15 henkilön koneisto. eTasku hakee edelleen kasvua.

– Tehtävää on paljon ja meillä se oikeastaan tarkoittaa sitä, että emme voi pysähtyä milloinkaan. Meidän on jatkuvasti etsittävä uutta, ja edelleen kehitettävä jo olemassa olevia ratkaisuja, Olli Kivelä eTaskulta kertoo.

– Ja kyllähän asiakkaamme odottavat meiltä uudistukset ensimmäisenä. Me olemme se taho, joka luo uudet markkinat ja käyttötapaukset. Siksi meistä tykätään, hän jatkaa.

eTaskun kehittämisessä on alusta asti huomioitu yrittäjät ja kirjanpitäjät tarkasti heidän tarpeitaan kuunnellen.

– Usein koeponnistamme uusia ideoita asiakaskäyntien yhteydessä, Olli kertoo kehittämisen filosofiasta.

– Itsellämme on koko ajan uusia ideoita palvelun kehittämiseen, mutta koimme tarpeelliseksi hakea ideoille ulkopuolista varmistusta kirjanpitäjien osalta, hän jatkaa.

Effisio Oy toteutti eTasku Solutions Oy:lle kirjanpitäjien asiakaskokemukseen keskittyvän projektin, jonka tarkoituksena oli varmistaa ja saada kehitysehdotuksia kirjanpitäjien palvelupolun eri vaiheisiin ja ohjelmiston toiminnallisuuksiin. Projektissa käytettiin hyväksi palvelumuotoilun prosesseja ja metodeja.

Tuloksena syntyi prioirisoitu lista toimenpiteistä, jotka tekemällä kirjanpitäjät ja yritysasiakkaat ovat entistä tyytyväisempiä eTaskun kokonaispalveluun. Kokonaispalvelun asiakaskokemuksen kohottamisen myötä kirjanpitäjät ovat lojaalimpeja, sekä suosittelevat eTaskua asiakkailleen herkemmin.

– Monista kehityskohdista olimme jo itse keskustelleet, mutta emme olleet saaneet niistä varmuutta kirjanpitäjiltä. Nyt tiedämme tarkkoja kehityskohtia, ja saimme vahvistuksen omille luuloille, Olli kertoo.

– Lisäksi projektin aikana toteutetut työpajat pakottivat meitä myös sisäisesti arvioimaan prosessiemme toimivuutta, hän jatkaa.

“Juho on loistotyyppi ja ymmärsi nopeasti meidän yrityksen toiminnan ja tarpeet. Yhteistyö Effisio Oy:n kanssa on toiminut hyvin sekä ammattimaisesti että henkilötasolla.”, Olli summaa yhteistyötä.