Ketä olemme ja miten voimme auttaa sinua?
Juho Liljeroos, kokemusmies, CEO
040 741 8498juho.liljeroos@effisio.fi
Elä niin, ettei tarvitse vanhainkodissa valehdella.
Tuota lausetta hoen päässäni, kun olen tuntemattoman kynnyksellä.
En ole koskaan tuntenut sopivani täydellisesti johonkin porukkaan. Ehkä siksi, että olen sekoitus insinöörimäistä pilkunviilausta, taiteilijan sielua ja myyjän leijonannälkää.
Tuo yhdistelmä on kuitenkin ehdoton vahvuuteni. Kokonaisuuksien hahmottaminen ja oleellisen tunnistaminen vaatii usein monta eri näkökulmaa. Kohinaa on nykyään niin älyttömästi.
Kohinassa on toki se hyvä puoli, että jengillä on paine tehdä niin kuin muut tekee. Meiltä ja minulta sitä et saa. Et saa myöskään uniikkia lumihiutalepalvelua.
Minulta ja meiltä saat rehtiä ja suoraselkäistä palvelua, jossa toiminnan ehdotukset ja teot perustuvat testattuihin ja todennettuihin keinoihin oli kyseessä sitten myynnin kehitys, palveluiden muotoilu tai koulutus.
Verkosto
Pienenä talona emme tee aina ihan kaikkea itse.
Sitä varten verkostossamme on iso liuta ammattilaisia hakukoneoptimoinnista keinoälyyn ja visuaalisista suunnittelijoista buukkareihin.
Sinulle on tästä esimerkiksi se hyöty, että saat meidän lisäksesi koko verkostomme osaamisen käyttöön yhdeltä luukulta.
Sinun ei koskaan tarvitse miettiä, miten homma järjestyy ja kuinka lopputulos saavutetaan. Me hoidamme kaiken puolestasi.