Sekoittamalla keskenään kolme tärkeintä ainesosaa.
Emme vain sano, että taiteilijan luovuus on osa reseptiä, koska meidän alalla pitää niin tehdä.
Laurilla on vyön alla on lukuisia studiotuotantoja soittajana (kitara) ja biisintekijänä sekä lukuisia keikkareissuja ympäri Suomen. Esimerkiksi esiintymistä Hartwall-areenalla ja live-esiintyminen parille sadalletuhannelle TV-katsojalle. Mukaan mahtuu myös musiikkivideotuotantoa.
Juho taas on harrastanut näyttelemistä teini-iästä samoissa näytelmissä ammattinäyttelijöiden kanssa.
Luovassa työssä on muuten todella paljon samaa kuin palvelumuotoilun ajatusmaailmassa.
Se on prosessi, jonka lopputulosta ei oikein voi tietää ilman, että lähtee liikkeelle nähden tuloksesta osan tai palasia siellä täällä.
Palasista ei kuitenkaan tule mitään ellei niitä järjestelmällisesti kokeile yhteen. Jatkuva kokeilu – epäonnistuminen – oppiminen – onnistuminen – ja alusta.
Järjestelmällisyys on avainsana. Ehkä se oli meissä jo alunperin, mutta viimeistään tietojohtamisen DI:n paperit todistavat jonkinasteista rakkautta silmälasit päässä prosessien hiomiseen.
Insinöörit luottavat lukuihin, testaamiseen ja jatkuvaan kehittämiseen. Niin tekevät muuten tätä nykyä myös kasvuhakkerit (suomeksi = myynnin ja markkinoinnin kehittäjät).
Kaikkea mitä voidaan seurata, seurataan. Kaikkea mistä voidaan kerätä dataa, kerätään. Ja tästä kaikesta luodaan ymmärrystä ympäröivästä maailmasta, ja sen mukaan toimitaan.
Mutta järjestelmällisyys ei yksin riitä, eikä taiteilijan luovuudesta ole apua, jos et uskalla kohdata yritysmaailman raadollista totuutta: raha ratkaisee.
Myynti pitää pyörät pyörimässä. Sen tietää jokainen yrittäjä.
Myynti on myös monen mielestä vastenmielistä, turhauttavaa ja pelottavaa. Ja samalla moni näistä väheksyy myynnin työtä.
Tiedämme sen, koska olemme tehneet myyntiä puhelinmyynnissä, huonekaluliikkeessä, verkkokaupassa, IT-alalla ja rakennusteollisuudessa – niin kotimaassa kuin kansainvälisesti. Tiedämme mistä puhumme.
Taitelijan luovuus, insinöörin tarkkuus ja myyjän tuloksentekokyky ovat siis se ainutlaatuinen ominaisuuksien yhdistelmä, jota tuskin saat mistään muualta. Se on meissä.
Kehittämällä asioita, joilla on merkitystä ja keskittymällä niihin: rakentamalla automatisoituja myyntikoneita Myyntimasiina 24/7 -ohjelmassa, kehittämällä asiakaskokemusta ja muotoilemalla palveluja.
Mitä tahansa teemmekin, otamme huomioon kokonaisuuden. Kun käännät yhtä vipua liiketoiminnassa, se vaikuttaa toisaalla.
Sokkona haetut pikavoitot saattavat voittaa yhden taistelun, mutta sota voitetaan pitkäjänteisellä kehittämisellä.
Siksi taustoitamme perusteellisesti ennen kuin teemme mitään. Otamme huomioon ostajapersoonat, olemassa olevat asiakaspolut, asiakkaiden näkökulman, teemme talouden luvuista analyysejä…
…minkä jälkeen luomme esimerkiksi systemaattisen ja automatisoidun myyntikoneen, joka tekee sinulle tulosta kellonajasta, lomarytmistä tai influenssa-aalloista piittaamatta…
…tai aloitamme järjestelmällisen asiakaskokemuksen keräämisen ja seuraamisen toiminnan kehittämiseksi…
…tai autamme sinua luomaan kokonaan uusia palvelukokonaisuuksia ja kääntämään liiketoiminnan malleja.
Näissä asioissa me olemme helvetin hyviä.
Meidän tyyli ei muuten sovi kaikille. Emmekä edes pysty auttamaan ihan kaikkia.
Jos esimerkiksi olet sitä mieltä, että tiedät jo kaikesta kaiken, et ole meille sopiva asiakas. Perässä vedettävää porukkaa kyllä löytyy sinun kaltaisille jonoksi asti.
Tai jos mielestäsi uskottavuus ja auktoriteetti perustetaan viljelemällä sivistyssanoja ja fingelskaa, joista et itsekään ymmärrä puoltakaan – saati kuulijasi.
Tai jos sinulla ei vielä ole liiketoimintaa. Silloin suosittelemme tutustumaan meidän ilmaisiin materiaaleihin. Niillä pääset pitkälle, ja meille voit aina laittaa viestiä kysyäksesi neuvoa. Jos vain ehdimme, autamme.
Konsultointipalvelummesopii sinulle, jos
Tuotteet, kuten verkkokurssit ja myynti- & markkinointiautomaatio (softa) sopii käytännössä kaikille myynnin kasvattamisesta ja tuloksenteosta kiinnostuneille. Varsinkin, jos haluat, että automaatio tekee töitä puolestasi.
Vai haluatko pikaista apua? Jotain pitäisi tehdä, mutta et ihan tiedä mistä lähtisit liikkeelle?
Silloin kannattaa aloittaa tehokampanjastamme. Se on helppo ensimmäinen askel uusille asiakkaillemme ja vie taatusti myyntisi ja markkinointisi uudelle vaihteelle. Lue lisää täältä.
Juho ja Lauri
PS. Skippasit suoraan tänne? TL;DR: Ollaan tosi hyviä. Seuraavaksi suosittelen tutustumaan vaikkapa Myyntimasiina 24/7 -palveluun. Sen avulla kasvatat myyntiäsi ja vieläpä automatisoit siitä leijonanosan.